keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Kekriruoat

Varhaisen ruoanlaiton kerho kokoontui ensimmäisen kerran keskiviikkona 5.11.08 Vaaralassa. Paikalla oli kahdeksan ihmistä Harmaasusista ja Sommelosta, ja pari viikkoa kadoksissa ollut kissakin löytyi ruoanlaiton ohessa pusikosta. Ensimmäisen kokoontumisen teemana olivat vuodenaikaan sopivasti kekriruoat. Lisäksi aloitettiin suuren suosion saanut punaviinin maustamisreseptien kokeiluprojekti.

Kekrinä oli suomalaisessa talonpoikaiskulttuurissa tapana teurastaa lammas, joka syötiin kokonaan. Koska meillä ei ollut moiseen mahdollisuutta, tyydyimme kokeilemaan erilaisia lammasruokia. Alkuruokana toimivat viipaloitu ja pannulla paistettu lammasbratwursti yhdessä Glimsin talomuseossa aiemmin syksyllä valmistetun valkosipulihapankaalin kanssa, pääruoaksi oli lammas-juurespataa ja rakuunaporkkanoita. Ruokaa odotellessa maustettiin kaksi erää punaviiniä, joka oli halpaa espanjalaista: Don Opas 2007. Ruoan kanssa juotiin vielä toista espanjalaista punkkua.

Maustettu viini, 1. kokeilu "inkivääriä ja neilikkaa"

pullo punaviiniä
1/2 tl tuoretta, raastettua inkivääriä
1 tl kokonaisia neilikoita
5 kanelitankoa, joita oli käytetty jo aiemmin
melkein 1 dl hunajaa

Viiniä lämmitetään kattilassa, varotaan keittämästä. Mausteet lisätään, annetaan olla n. 10-15 min. Tarjoillaan lämpimänä, mausteet voi halutessaan siivilöidä pois.

Kommentit: Erinomaista, ensimmäisellä nappiin, inkivääriä voisi olla pikkuisen lisääkin.

Maustettu viini, 2. kokeilu "ripaus pippuria ja vaniljaa"

Ohje muuten sama, mutta lisättiin
1 tl mustapippuria
2 vaniljatankoa

Kommentit: Oikein mainiota tämäkin.

Lammas-juurespata

1,3 kg lampaanpaistia
pari lanttua
koosta riippuen 3-5 sipulia
mausteiksi valkopippuria, rouhittua merisuolaa, rakuunaa, timjamia

Lampaanpaisti pilkotaan, poistetaan epäilyttävimmät kalvot ja ällökkeet. Palaset ruskistetaan pannulla kevyesti, maustetaan. Sekä palat että liemi kaadetaan vuokaan, laitetaan uuniin 175C kannen alle. Odotellessa pilkotaan lantut ja sipuli, lisätään vuokaan noin puolen tunnin päästä. Padan annetaan hautua kannen alla vähintään tunti lisää, voi sekoitella välillä.

Resepti on sovellutus useista netistä löytyneistä lammaspadoista.

Kommentit: "Nam nam." "Anna lisää, on vielä nälkä."

Rakuunaporkkanat

n. 4 isoa porkkanaa
rakuunaa, suolaa, öljyä, hunajaa

Porkkanat kuoritaan, viipaloidaan ja paistetaan pannulla öljyssä, annetaan hautua hetki. Maustetaan rakuunalla, hunajalla ja suolalla.

Rakuunaporkkanat saivat suuren suosion Glimsin keskiaikamarkkinoilla kesällä 2008 - silloin reseptiä kehittelivät talomuseon oppaat. Jos tekee kerralla isompia eriä, porkkanat kannattaa esikeittää puolipehmeiksi. Sekaan voi laittaa myös voita.

---

Kerho todettiin hyväksi ideaksi ja sen toimintaa päätettiin jatkaa to 18.12. joulumakeisten valmistamisen merkeissä Kirsin luona Viikinmäessä. Tuleville kokoontumiskerroille toivottiin myös mm. makkaran ja juuston tekoa, kuivatun kalan käyttöä, erilaisia piirakoita, siansorkkia ja norppaa. Viimeisintä lukuun ottamatta toiveita pyritään toteuttamaan seuraavien kokoontumisten yhteydessä.

Ei kommentteja: